Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Espoon Reserviläiset ry

Puolustusvoimien sosiaalisen median ohje

Lisätty 09.02.2018

Puolustusvoimat on julkaissut sosiaalisen median ohjeen varusmiehille ja reserviläisille. Ohje on syytä lukea ennen kuin osallistut vapaaehtoiseen tai kertausharjoitukseen, osallistut MPK:n kurssille tai vierailet sotilasalueella. Kyseinen ohje löytyy täältä.

Lue kokonaan »

Lähempää yhteistyötä VaRes:in kanssa

Lisätty 02.02.2018

Espoon Reserviläiset järjesti tapaamisen Vantaan Reserviläisten (VaRes) kanssa 25.2.2017. Tapaamisessa käytyjen keskustelujen pohjalta pyrimme laajentamaan yhdistyksien välistä yhteistyötä.

Käytännössä tämä yhteystyö tällä hetkellä sitä että jäsenemme on toivotettu tervetulleiksi mm. heidän Ruutisavu Oy:n sisäampumaralla Vantaan Koivuhaassa järjestettäville ampumavuoroilleen, joita on tällä hetkellä kolme kertaa viikossa. Lisätietoa Ruutusavun ampumavuoroista:

http://vantaanreservilaiset.fi/index.php/ruutisavu/

 

Lisäksi VaRes järjesti vuonna 2017 Lopella kahta ampumaviikonloppua, joille jäsenemme perheenjäsenineen oli myös toivotettu tervetulleiksi. Ensimmäinen näistä ampumaviikonlopuista on 13. - 14.5.2017 ja toinen 16. - 17.9.2017:

http://vantaanreservilaiset.fi/index.php/news/vares-weekend-13-14-5-2017/

 

Tämän lisäksi sovellettua reserviläisammuntaa (SRA) harrastavien jäsenillemme kannattaa pitää mielessään jo legendaarinen VaRes-Cup, jossa oli vuonna 2017 kolme kilpailua:

http://vantaanreservilaiset.fi/index.php/vares-cup/

Lue kokonaan »

SRA-ampujakurssi 13. - 24.2.2018

Lisätty 26.01.2018

 Vantaan Reserviläiset järjestää:
SRA-Ampujakurssi, kurssinro: 2409

Aika: 13. - 24.2.2018

Paikka: LVRU:n toimintakeskus ja Ruutisavun ampumarata

Hinta: 60 € / osallistuja (ei sisällä SRA-korttimaksua)

Kurssipaikkoja: 20 henkilöä

Koulutus on tarkoitettu pääsääntöisesti oman piirin kokeneille ampujille sekä muille Vantaan Reserviläiset ry:n yhteistyötahoille. Kurssille on vaatimuksena vankka kokemus pistoolilla ampumisesta.

SRA-kurssi aloitetaan teorialuennolla sekä käytännön harjoituksilla LVRU:n toimintakeskuksessa tiistaina 13.2. klo 17.00. Torstaina 15.2. kerrataan
teoriaosuus ja järjestetään teoriakoe. Toimintakeskus sijaitsee Vantaan Petikossa osoitteessa Rystypolku 4, 01720 Vantaa. Molemmat teoriapäivät loppuvat klo 21.00.

Teoriakokeen hyväksytysti suorittaneille järjestetään lauantaina 24.2. ampumakokeet jotka alkavat klo 7.45 Ruutisavun sisäampumaradalla. Rata sijaistee Vantaalla Tuusulanväylän varrella osoitteessa Kiitoradantie 6 / Pyhtäänkorventie 4. Lauantaina käynti Pyhtäänkorventien kautta!

Ampuma- ja teoriakokeen hyväksytysti suorittaneista lähetetään SRA-ampumailmoituslomakkeet ResUL:lle, jonka jälkeen ampuja on oikeutettu
osallistumaan SRA-kilpailuihin ja harjoituksiin.

Varusteina riittää teoriapäivinä muistiinpanovälineet ja sääntötuntemus. Lauantaina SRA sääntöjen mukainen pistoolivarustus sekä patruunoita (45 kpl).

Jokainen toimii vuorollaan ampujana, sekä taulunpaikkaajana.

Kurssin johtajana toimii Reserviläisurheiluliiton SRA ylituomari Jere Hakanen sekä kurssin varajohtajana SRA kouluttaja Mikko Lehtinen.

Kurssilla on rajallinen mahdollisuus laina-aseisiin. Liitäthän ilmoittautumisen yhteyteen tiedon lainavarusteiden tarpeellisuudesta!

Kysymykset sekä sitovat ilmoittautumiset sähköpostilla mikko.lehtinen(at)vantaanreservilaiset.fi 31.1.2018 mennessä.

Lue kokonaan »

Joensuun rajajotos 24. - 25.2.2018

Lisätty 19.01.2018

Reserviläisurheiluliitto (RESUL) järjestää Rajajotos-kilpailujotoksen Pohjois-Karjalassa 24. - 25.2.2018. Tapahtuman kilpailukeskus: Rajasotilaskodin rakennus, osoite: Ampujantie 2, 80510 Onttola.

Jotoksessa on yksi sarja joka käsittää reittiosuuden ja mahdolliset valinnaiset lisärastit. Kuljettava matka on noin 35 km. Jotosreitillä 10 - 15 tehtävärastia. Tehtävärastit liittyvät mm. sotilastietoihin ja -taitoihin, suunnistukseen, kartanlukuun sekä ensiapu- ja pelastuspalvelutoimintaan. Jotos suoritetaan 3 henkilön partioina, myös 4- ja 5-henkiset partiot hyväksytään.

Yhdistyksemme pyrkii kokoamaan partion kyseiseen tapahtumaan ja on valmis korvaamaan yhdistystämme edustavan partion jotosmaksun. Mikäli olet kiinnostunut lähtemään jotokselle, ota yhteyttä Juha Matikaiseen, s-posti: juha.matikainen(at)esres.fi

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautumiset 9.2.2018 mennessä Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (www.mpk.fi). Kurssin nimi "RESUL:in talvijotos, kilpailijat" ja kurssinumero 9100 18 12008. Jotokselle otetaan enintään 40 partiota.

 

OSALLISTUMISMAKSU

Jotosmaksu 155 euroa/partio. Yksityishenkilönä ilmoittautuvan jotosmaksu 60 euroa/henkilö. MPK lähettää laskun joka maksettava viimeistään eräpäivänä.

 

LISÄTIETOJA

Kilpailun sihteeri Arto Nousiainen, puh 050 345 6568, s-posti: arto.nousiainen(at)gmail.com

Lue kokonaan »

SRA-ampujan kurssi 3.3. - 4.3.2018

Lisätty 12.01.2018

Piirit järjestävät SRA-ampujan kurssin Santahaminassa viikonloppuna 3.3. - 4.3.2018. SRA-ampujan kurssin suorittaminen on vaatimus sovelletun reserviläisammunnan harjoituksiin ja kilpailuihin osallistumiselle.

Kurssin tavoitteena ammunta- ja aseenkäsittelytaidon kehittäminen sekä ResUL:n SRA-Ampujan kortin hakemista edellyttävien kokeiden hyväksytty suoritus.

Kurssin kohderyhmä ovat 18 vuotta täyttäneet Maanpuolustuspiirimme henkilöt, joiden on oltava jonkin reserviläisyhdistyksen jäsen. Kurssilaisen on hallittava lajiin soveltuvat aseet ja ampumataidon on oltava hyvä. Laina-aseita saatavissa.

ILMOITTAUTUMISET JA MAKSUT:

Ilmoittautuminen Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (www.mpk.fi) -> yksikkö: Helsinki 17.2.2018 klo 16:00 mennessä.

Kurssimaksu/ratavuoro maksu 25€ Patruunat: 7.62x39 50kpl 25€ 9mm 50kpl 15€. Mahdollinen peruminen viimeistään keskiviikkona ennen vuoroa, sen jälkeen maksuja ei voida perua.

SUOSITELLUT VARUSTEET:
- Itselataava kivääri + 3 lipasta (laina mahdollisuus).
- Pistooli + 3 lipasta (laina mahdollisuus).
- Kantolaite lippaille (liivit, chest-rig, plate carrier, vyövarustus) (laina mahdollisuus).
- SRA hyväksytty pistoolikotelo, (laina mahdollisuus).
- Kuulosuojaimet, suojalasit (laina mahdollisuus).
- 50-100 patruunaa (laina mahdollisuus).
- Säänmukainen ja liikkumiseen soveltuva vaatetus.

Suositeltavaa on, että osallistujilla on vähintään omana varustuksenaan kuulosuojaimet ja suojalasit.Käytettävien varusteiden tulee olla tarkoituksenmukaisia ja mahdollistaa turvallinen toiminta harjoitteissa. Henkilöllisyystodistus tai ajokortti aina mukana. Jos käytät omia aseita, pidä aseluvat mukanasi!

Lue kokonaan »

Padasjoen talvipäivät 9. - 11.3.2018

Lisätty 05.01.2018

Perinteiset Padasjoen talvipäivät järjestetään viikonloppuna 9. - 11.3.2018. Kyseessä on ampumaurheiluun keskittyvä viikonlopun mittainen tapahtuma Padasjoen koulutuskeskuksessa. Koulutuskeskuksen remontti on haitannut tämän vuoden tapahtumia, sillä sen ampumaradat ovat olleet remontissa ollessaan käyttökiellossa.

RATATILANTEEN PÄIVITYS 6.2.2018: Kiväärirata on edelleen ainoa käytössä oleva ampumarata, pistooliradan remontti on käytännössä valmis mutta sen katselemointi ja virallinen hyväksyminen ovat tekemättä eikä niiden osalta aikataulusta ole tietoa. Toimintamontun remontti ei tule valmistumaan ennen lumien sulamista, joten se valmistunee vasta keväällä tai kesällä.

Ilmoittautumiset sähköpostitse osoitteeseen: ilmoittautuminen(at)esres.fi

Lue kokonaan »

Talvisodan päättymispäivän tilaisuudet 13.3.2018

Lisätty 29.12.2017

Talvisodan päättymispäivänä 13.3.2018 järjestävät Espoon Sotaveteraanit yhteistoiminnassa Tapiolan ja Tuomikirkkoseurakuntien sekä Esbo svenska församgling:in kanssa seuraavat tilaisuudet Espoossa:

- Klo 09:00 Lipunnosto Tapiolan kulttuurikeskuksen aukiolla (Kulttuuriaukio 2). Tilaisuudessa nostetaan Suomen lippu pääsalkoon, lauletaan lippulaulu ja virsi "kuorolaisten" tukemana. Puheen pitää rovasti Antti Rusama.

- Klo 10:00 Seppeleenlasku Espoon tuomiokirkon sankarihaudoilla (Kirkkopuisto 5). Osanottajat kokoontuvat tuomiokirkon edustalle klo 09:45 mennessä. Liput ja seppeleenlaskijat marssivat sankarihaudalle kirkon edestä jonka jälkeen suoritetaan seppeleenlasku.

- Klo 18:00 Muistojuhla Tapiolan kirkossa (Kirkkopolku 6). Tervetuliaissanat esittää Espoon Reserviläiset ry:n puheenjohtaja Yrjö Viitasaari. Juhlapuheen pitää tohtori Eero Akaan-Penttilä. Musiikista vastaa Kaartin Soittokunta ja Espoon musiikkiopiston nuorten yhtye minkä lisäksi perinnekuoro Esmila esittää laulua. Tapiolan alueen partiolaisilla ja Tapiolan seurakunnalla myös omaa ohjelmaa.

Kaikkiin tilaisuuksiin vapaa pääsy. Varustus: Tumma puku, muistojuhlaan isot kunniamerkit.

Lue kokonaan »

TSTEA perusteet kurssi 16.3.2018

Lisätty 25.12.2017

Taisteluensiavun (TSTEA) peruskurssi järjestetään Helsingissä PE 16.3.2018. Kurssin tavoite on saada perustiedot ja taidot taisteluensiavusta. Kurssi on tarkoitettu varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneille reserviläisille.

Kurssin sisältö pohjautuu teoriatietoon sekä käytännön- ja soveltaviin harjoitteisiin. Opetus tapahtuu luokkahuoneopetuksena ja harjoitteina maastossa tai muussa soveltuvassa tilassa.

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (www.mpk.fi) -> yksikkö: Helsinki.

LISÄTIETOJA

Kurssin johtaja Janne Kuloheimo / Antti Vaittinen, puh 050 570 3335.

Lue kokonaan »

Yhdistyksen vuosikokous 20.3.2018

Lisätty 22.12.2017

Espoon Reserviläiset ry:n vuosikokous TI 20.3.2018 klo 18:00. Osoite: Döbelninkatu 2, Helsinki. Tulkaa tutustumaan yhdistyksen johtokuntaan. Tilaisuus alkaa auditoriossa (Trattoria Sogno:n viereinen sisäänkäynti) esitelmällä, mistä siirrymme 6. kerroksen neuvotteluhuoneeseen.

Esitelmöitsijänä sotilasprofessori (yleinen sotataito), everstiluutnantti, dosentti Jyri Raitasalo ja esitelmän aiheena "Turvallisuusympäristön muutos ja Suomen puolustus".

Tapahtuman aluksi kahvitarjoilu.

Lue kokonaan »

Perinnekiväärikilpailu 24.3.2018

Lisätty 15.12.2017

Piirin kevätkauden perinnekiväärikilpailu Santahaminassa LA 24.3.2018. Kilpailupaikka Santahaminassa keskusampumaradan 300 metrin kiväärirata.

Ammunnat tapahtuvat PV:n ampumaohjelmistoja soveltaen.

Ohjelma:
9:00 – 10:00 Ilmoittautuminen ja alkupuhuttelu.
10:00 – 12:00 150 m valli: Kohdistus 2 x 5 laukausta, kolmiasento 30 laukausta.
12:00 – 12:30 Tauko
12:30 – 15:00 300 m katos: 2 x 15 laukauksen sarja.
15:00 – 15:30 Loppupuhuttelu ja tulosten julkistus.
Yhteensä 70 patruunaa.

Varusteet:
- Perinnekivääri (säännöt: http://resul.fi/saannot/maastokilpailut/perinnease/)
- 70 patruunaa
- Säänmukainen ja liikkumiseen soveltuva vaatetus.
- kuulosuojaimet ja suojalasit (silmälasit lasketaan suojalaseiksi).
Käytettävien varusteiden tulee olla tarkoituksenmukaisia ja mahdollistaa turvallinen toiminta harjoitteissa. Henkilöllisyystodistus tai ajokortti aina mukana. Jos käytät omia aseita, pidä aseluvat mukanasi!

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (www.mpk.fi) -> yksikkö: Helsinki 17.3.2017 klo 16:00 mennessä.

LAINA-ASEEN TARVE?

Jos tarvitset laina-aseen, lähetä siitä sähköposti osoitteeseen lainakalusto(at)gmail.com. Otsikkoon mille kurssille tarvitset laina-aseen ja sisältökenttään minkä laina-aseen tarvitset (perinnekivääri, itselataava kivääri) ja tarvittava patruunamäärä (50 kpl/100 kpl/150 kpl). Patruunat laskutetaan jälkikäteen käytettyjen patruunoiden perusteella, 50 patruunan erissä. Lähetä viesti keskiviikkoon mennessä kun vuoro on lauantaina/sunnuntaina.

Hinta:
Kurssimaksu/ratavuoro maksu 5€

Patruunat: 7.62x53R 50 kpl 55€

Peruminen viimeistään keskiviikkona ennen vuoroa, sen jälkeen maksuja ei voida perua.

LISÄTIETOJA:

Veijo Rautio, veijo.rautio(at)gmail.com
Juhana Liesimaa, juhana.liesimaa(at)gmail.com

Lue kokonaan »

Brandenstein-marssi Loviisassa 7.4.2018

Lisätty 10.12.2017

Tänä vuonna tulee 100 vuotta Osasto Brandensteinin maihinnoususta Loviisaan. Tervetuloa mukaan juhlavuoden 2018 Brandenstein-marssille. Useita erilaisia kunto- ja sotilassarjoja eri ikäisille ja kuntoisille kävelijöille ja marssijoille.

Sotilassarjat:

- Lyhyt (25 km): Jalan suoritettava marssi 25 km, kantamus 10 kg. Hyväksytty suoritus edellyttää marssin suorittamista 6 tunnissa. Marssin suorittaneille reserviläisille esitetään vuosittaista kenttäkelpoisuusmerkintää PV:n rekisteriin. Lisäksi Puolustusvoimat myöntää 1 kertausharjoitusvuorokauden onnistuneesta marssisuorituksesta.

- Pitkä (40 km): Jalan suoritettava marssin pituus 40 km, kantamus 10 kg. Ei aikarajaa 25 km/6 tuntia suorituksen jälkeen. Marssin suorittaneille reserviläisille esitetään vuosittaista kenttäkelpoisuusmerkintää PV:n rekisteriin. Lisäksi Puolustusvoimat myöntää 1 kertausharjoitusvuorokauden onnistuneesta (25 km / 6 tuntia) marssisuorituksesta.

Sotilassarjaan osallistuvat huomioikaa alempana olevat ohjeet varustuksesta!

OSALLISTUMISMAKSU:

Osallistumismaksu 25 euroa. Hintaan sisältyy välipala ja todistus marssisuorituksesta.

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautumiset Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (http://www.mpk.fi).

Myös siviilit voivat osallistua tapahtumaan, halutessaan ilman kantamusta. Siviilisarjan reitit ovat 5  - 15 km, omassa tahdissa ja omien varusteiden kanssa.

Ilmoittautumispaikka: Loviisan kaupunki (tarkka osoite ilmoiteaan osallistujille erikseen).

Lue kokonaan »

Piirin reserviläisasekilpailu 7.4.2018

Lisätty 10.12.2017

Kevään 2018 piiritason reserviläisaseammunnan kilpailu järjestetään ilmeisesti Santahaminassa LA 7.4.2018.

(Tapahtuma ole ei vielä Maanpuolustuskoulutuksen sivuilla - päivitämme tietoja kun päivämäärä varmistuu ja tapahtumaan ilmoittautuminen tulee mahdolliseksi).

Lue kokonaan »

Perinneasekurssi 7. - 8.4.2018

Lisätty 08.12.2017

Santahaminassa viikonloppuna 7. - 8.4.2018 kahden päivän tiivis kurssi jossa käydään läpi toisen maailmansodan aikainen Suomen armeijan kevytasekalusto muullakin kuin teoriatasolla. Kurssi on tarkoitettu perinneaseista kiinnostuneille reserviläisille ja sillä käydään läpi sodissa käytettyjen aseiden historiaa, eri asemallien toimintaa ja huoltoa, sekä turvallisuuteen liittyviä asioita. Kurssi soveltuu niin harrastajille kuin aloittelijoillekin.

Suositan kiinnostuneille pikaista ilmoittautumista. Kyseinen kurssi on ollut hyvin suosittu!

ILMOITTAUTUMINEN

Ilmoittautuminen Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (www.mpk.fi) -> yksikkö: Helsinki.

OHJELMA:

Lauantaina 7.4.
8:00 Tavaroiden siirtäminen luokkahuoneeseen (aamu kahvi).
8:30 Pistoolit. Käymme läpi Suomessa käytettyjen pistoolien historiaa ja toimintaa. Aseita mm. Lahti, Parabellum, FN, Mauser..
11:45 - 12:00 tauko
12:00 Konepistooli + käsittelyharjoitus. Käymme läpi Suomessa käytettyjen konepistoolien historia ja toiminta. Aseita mm. Suomi KP31, peltiheikki.... (iltapäivä kahvi)
15:30 Tavaroiden siirtäminen pois.
16:00 Tilaisuus päättyy kyseiseltä päivältä.

Sunnuntaina 8.4.
8:00 Tavaroiden siirtäminen luokkahuoneeseen (aamu kahvi).
8:30 Kiväärit. Käymme läpi Suomessa käytettyjen kiväärien historiaa ja toimintaa. mm. M/91, M/24 Lotta, M/27 Pystykorva, M/28-30 SKY, M/39 Ukkopekka ...
11:45 - 12:00 tauko
12:00 Konekiväärit ja pikakiväärit, käsittely harjoitus. Käymme läpi Suomessa käytettyjen kone- ja pikakiväärien historiaa ja toimintaa, mm. Maxim, Emma...(iltapäivä kahvi)
15:30 Tavaroiden siirtäminen pois.
16:00 Tilaisuus päättyy.
Ruokailu: Aamu ja iltapäiväkahvit, ei sisälly lounasta. Omat eväät mukaan.

Lue kokonaan »

Piirin SRA-kilpailu 14.4.2018

Lisätty 05.12.2017

Piiritason sovelletun reserviläisaseammunnan (SRA) kevään 2018 kilpailu järjestetään ilmeisesti Santahaminassa LA 14.4.2018.

(Tapahtuma ole ei vielä Maanpuolustuskoulutuksen sivuilla - päivitämme tietoja kun päivämäärä varmistuu ja tapahtumaan ilmoittautuminen tulee mahdolliseksi).

Lue kokonaan »

Sotahistoriallinen matka 14.4.2018

Lisätty 01.12.2017
Helsingin reservipiirien sotahistoriallinen matka lauantaina 14.4.2018.

Teemana ”Vapaussodasta 100 vuotta – tapahtumia Länsi-Uudellamaalla”.

Ohjelma:

9:00 Lähtö Helsingistä noin kello 9.00 Mannerheimin patsaalta. Matka mahdollisesti Nummelan kautta, jossa tutustuminen 1918 linnoitteisiin ja punakaartin asemiin.
11:00 Matka jatkuu Lohjan aseman kautta Siuntioon.
11:30 Tutustuminen saksalaisten etenemiseen Siuntiossa, jossa käydään läpi saksalaisten osalta taistelutapahtumat Hanko - Karjaa - Siuntio välillä.
12:00 Siuntiossa tutustuminen Svidjan taisteluihin.
13:00 Omakustanteinen lounas mahd. Siuntion kylpylässä
14:00 Matka jatkuu Kirkkonummen Sigurdsiin ja Volsiin, jossa tutustutaan tammikuun 1918 tapahtumiin.
15:30 Matka jatkuu Leppävaaraan, jossa tutustuminen saksalaisten ja punaisten taistelupaikkoihin ja mahd. Vallikallion linnoitusalueeseen.
16:00 Leppävaarasta matka jatkuu Huopalahteen, jossa pysähdys Haagan pelastusaseman kohdalla - paikassa kerrotaan Helsingin valtaukseen liittyvät tapahtumat. Jos aikaa jää bussi voi ajaa Mannerheimintietä (mahd. myös Koroistentietä) kohti Töölöä ja samalla käydään läpi taisteluiden eteneminen.
 Matka päättyy noin klo 18 Helsinkiin.

Matka tehdään tilausbussilla. Oppaana on joko Jukka I Mattila tai Eeva Tammi/Göran Lindgren.

Matkan osallistumismaksu on 20 - 25 euroa/henkilö (riippuu lähtijämäärästä). Helsingin Reserviupseeripiiri ja Helsingin Seudun Reserviläispiiri tukevat matkan kustannuksia.

Sitova ilmoittautuminen 23.2.2018 mennessä jukka.rusila(at)ramboll.fi tai puh 040 779 5619. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä piirikohtaisin kiintiöin. Ilmoittautuneille lähetetään lisäohjeet maksamisesta ja tieto lähtöpaikasta ja tarkemmasta ohjelmasta.
 
Lue kokonaan »

Tarkka-ammunnan SM-kilpailu 20. - 22.4.2018

Lisätty 21.11.2017

Tarkka-ammuntakilta ry järjestää Reserviläisurheiluliiton tarkka-ammunnan SM-kilpailun Rovajärven ampuma-alueella Kemijärvellä 20. - 22.04.2018.

Kolmen hengen tarkka-ampujapartioittain suoritettavassa kilpailussa mitataan taistelukentän sotilastarkka-ammunnalta vaatimia käytännön taitoja. Kilpailun teemana on jääkärikomppanian tarkka-ampujapartion taistelu jääkärijoukkueiden tukena. Kilpailussa menestyminen tulee vaatimaan hyvää fyysistä kuntoa, kykyä toimintakyvyn ylläpitämiseen talvella ja taitoa toimia tarkka-ampujapartion saamissa tehtävissä talviolosuhteissa.

Kilpailun tukijoina toimivat Jääkäriprikaati, Reserviläisurheiluliitto ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys.

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen 19.3.2018 mennessä Maanpuolutuskoulutuksen sivuilla (http://www.mpk.fi)
Kurssin nimi: Häyhä-Tarkka-ammunta. Kilpailijat
Kurssinumero: 8300 18 12009

KILPAILU ON AVOINNA VAIN SUOMEN KANSALAISILLE!

LISÄTIETOJA:

Tarkat kilpailutiedot sekä kisajohdon ja konkareiden vinkit: www.takilta.fi/keskustelu Kilpailun johto, sponsorointi ja tiedotus: hayha2018(at)gmail.com

Lue kokonaan »

Lukiolaisten turvakurssi 20. - 22.4.2018

Lisätty 17.11.2017

Kouluttajat huomio: Lukiolaisten turvakurssi Santahaminassa viikonloppuna 20. - 22.4.2018.

Lukiolaisten turvakurssi järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Kurssiin kuuluu luentoja sekä Santahaminan sotilastukikohdassa järjestettävä viikonlopun mittainen tapahtuma johon osallistuvat lukiolaisten oppivat uusia taitoja sekä saavat tuntumaa sotilaselämästä ja Puolustusvoimien toiminnasta.

Lue kokonaan »

Ampujille kursseja Lopella 21. - 22.4.2018

Lisätty 01.11.2017

Yhteistyökumppanimme Vantaan Reserviläiset ry (VaRes) järjestää Lopella viikonloppuna 21. - 22.4.2018 ammuntaa harrastaville kaksi kovatasoista kurssia.

PÄIVITYS: AINAKIN CARBINE GUNFIGHTER KURSSI ON ILMEISESTI TÄYNNÄ.

LA 21.4. MPR Shotgun Operator kurssi jossa keskitytään haulikon käyttöön:
http://vantaanreservilaiset.fi/news/mpr ... or-kurssi/

SU 22.4. Carbine Gunfighter kurssi jossa puolestaan aiheena on kiväärin tehokas käyttö:
http://vantaanreservilaiset.fi/news/car ... er-kurssi/

Jos kyseiset kurssit kiinnostavat, niin ei kannata jäädä vartomaan ilmoittautumisen kanssa - vastaavien kurssien täyttymiseen ei ole aiemminkaan mennyt kovin pitkään.

Lue kokonaan »

ELSO-kurssi 4. - 6.5.2018

Lisätty 11.10.2017

Viestiaselajissa palvelleet huomio! Kiinnostaako elektroninen sodankäynti? Elektronisen sodankäynnin (ELSO) kurssi kurssi Helsingissä 4. - 6.5.2018. Kurssi on tarkoitettu viesti- ja johtamisjärjestelmäalaan perehtyneille reserviläisille jotka haluavat syventää osaamistaan aihealueesta.

Kurssilaiset tuntevat harjoituksen jälkeen elektronisen sodankäynnin ja signaalitiedustelun perusteita, radioliikenteen analysointia ja raportointia, radiolähettimien paikantamista sekä osaavat käyttää aiheeseen liittyvää peruskalustoa. Kurssilaisten tulee oppia harjoituksen yhteydessä ymmärtämään elektronisen sodankäynnin kokonaisuus osana tiedustelu- ja taistelutoimintaa.

Kurssin keskeistä sisältöä on radiosignaalien havainnointi ja analysointi, liikenteen analysointi, radiolähettimien paikantaminen, elektroninen suojautuminen ja radioyhteyden laskennallinen simulointi. Kurssi koostuu luennoista ja käytännön harjoituksista.

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautuminen 13.4.2018 mennessä Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (www.mpk.fi) -> yksikkö: Helsinki.

LISÄTIETOJA:

Kurssinjohtaja Jouni Salmi p. 050 3435 310, jouni.salmi(at)iki.fi

Lue kokonaan »

Tiedustelu 1 TRA kurssi 4. - 6.5.2018

Lisätty 06.10.2017

Santahaminassa järjestetään viikonloppuna 4. - 6.2018 peruskurssi tiedustelusta osana taistelua rakennetulla alueella (TRA).

Kurssin jälkeen oppilaiden tulee OSATA: taajamatiedustelupartion toiminnan perusteet, viestivälineet LV241, parsa, paikantaminen MGRS koordinaatein, tähystysaseman toiminta rakennuksessa sekä kohteen tiedustelu. TUNTEA: tiedustelutulenjohtaminen, kaluston yleistunnistus. Kursssin kohderyhmä ovat tiedustelukoulutuksen saaneet tai tiedustelusta kiinnostuneet reserviläiset.

ILMOITTAUTUMINEN:

Ilmoittautumiset 13.4.2018 mennessä Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) webbisivuilla (http://www.mpk.fi) -> yksikkö: Helsinki.

SISÄLTÖ:

Kurssi sisältää taajamatiedustelupartion liikettä ja toimintaa, viestikoulutusta, tulenjohtoa ja paikantamiskoulutusta, kaluston tunnistamista, tähystysaseman perustamista ja ylläpitoa rakennuksessa sekä kohteen tiedustelua.

OHJELMA:

PE 19.5. Teoriaharjoitus sisältäen huolto, tunnistamis, viesti, sekä paikantamis ja tulenjohtokoulutuksen.
LA 20.5. TRA perusteet, TRA tähystysaseman perustaminen ja kohteen tiedustelu. LA iltapäivällä aloitetaan soveltava maastoharjoitus, jossa harjoitellaan tiedustelijan TRA toimintaa sekä tähystysaseman toimintaa, että kohteen tiedustelua. Sovelletussa vaiheessa sovelletaan opittuja taitoja käytännössä tehtäviä suorittaen vastaosaston vaikutuksen alaisena.
SU 21.5. Sovellettu vaihe päättyy, kurssi aloittaa huoltamisen ja harjoituksen purkamisen.
Kotiuttaminen viimeistään klo 16:00.

LISÄTIETOJA:
Kurssin johtaja Riku Jäderholm puh 0400 882 701, riku.jaderholm(at)gmail.com.

Lue kokonaan »

Piirien kevätvuosikokous 14.5.2018

Lisätty 03.10.2017

Helsingin Seudun Reserviläispiirin (HELRESP) ja Helsingin Reserviupseeripiirin (HRUP) kevätkokoukset pidetään MA 14.5.2018 Suomenlinnan upseerikerholla (rakennus C53)- Tilaisuus alkaa klo 18:30 yhteisellä kokousesitelmällä.

Kaikki piirien jäsenyhdistyksien henkilöjäsenet ovat tervetulleita kuuntelemaan esitelmätapahtumaan. Esitelmän jälkeen varsinaiset kokoukset joissa käsitellään sääntöjen kevätvuosikokoukseen määrämät asiat.

HELRESP:in ja ja HRUP:in vuosikokouksessa äänioikeutta käyttävät yhdistyksien valtuuttamat edustajat.

Kartta Suomenlinnan rakennuksista: http://map.slhk.fi/

Lue kokonaan »

Perinnease SM-kilpailut 19. - 20.5.2018

Lisätty 01.10.2017

Perinnease-ammunnan SM-kilpailut Lahden Hälvälän radalla 19. - 20.5.2018. Järjestäjä Päijät-Hämeen reservipiiri. Kilpailun johtajana toimii Arto Tapiomaa.

Kilpailu alkaa LA 19.5. Asetarkastus klo 08:30 alkaen kilpailupaikalla. SU 20.5. kilpailu alkaa klo 12:00 ja päättyy klo 18:00 mennessä. Asetarkastukset suoritetaan ennen erän alkupa ampumapaikalla.

300 metrin kivääriammunnassa suurin sallittu kaliberi 7,62 mm.

ILMOITTAUTUMINEN:

Vain piirit ilmoittavat kootusti osallistujansa kirjallisesti 15.4.2018 mennessä sähköpostilla osoitteeseen markopatrikka(at)phnet.fi

OSALLISTUMISMAKSU:

Osallistusmismaksu 25 euroa/laji. Joukkuekilpailussa ei eri maksua. Maksu oltava suoritettu 30.4.2018 mennessä Päijät Hämeen piirin tilille.

TARKEMMAT TIEDOT:

https://resul.fi/wp-content/uploads/2018/02/Perinneasekilpailu_-Lahti-2018-kilpailukutsu.pdf

Lue kokonaan »

Grenaderi Karikas kilpailu Virossa 27.5.2018

Lisätty 17.09.2017

Sovelletun reserviläisaseammunan (SRA) Tst-cup:in kilpailu "Grenaderi Karikas" Virossa SU 27.5.2018. Tarkemmat tiedot (ilmoittautuminen, rastikuvaukset, kartta kisapaikalle ym.) lähempänä ajankohtaa.

Lue kokonaan »

Avoimien ovien päivä 2.6.2018

Lisätty 11.09.2017

Osana 100-vuotisjuhlaansa Puolustusvoimat järjestää avoimien ovien päiviä joukko-osastoissaan. Pääkaupunkiseudun joukko-osastojen vuoro on LA 2.6.2018, jolloin Kaartin Jääkärirykmentissä (Santahamina), Maanpuolustuskorkeakoulussa (Santahamina) ja Merisotakoulussa (Suomenlinnan Pikku-Mustasaari) on avoimien ovien päivä klo 10 - 16.

LISÄTIETOA:

http://maavoimat.fi/tapahtumat/2018-06-02/avoimet-ovet-kaartin-jaakarirykmentissa-maanpuolustuskorkeakoulussa-ja-merisotakoulussa

Lue kokonaan »

Laskuvarjohyppykurssi Virossa 29.6. - 1.7.2018

Lisätty 01.09.2017

Espoon Reserviläiset järjestää laskuvarjohyppykurssin Virossa viikonloppuna 29.6. - 1.7.2018.

 

IAD/SL kurssi:

Hypätään liitovarjolla 1.500 metristä.

Kurssin hinta 130,00 euroa. (sisältää teoriaosuuden + 1 hypyn).

Seuraavat hypyt 40 euroa/hyppy.

Teoriakoe + 5 hyppyä suorittaneet saavat Viron Puolustusvoimien IV luokan laskuvarjohyppääjän ”hopeiset siivet”.

 

AFF kurssi:  

Hypyt 3.000 - 4.000 metristä kahden kokeneen hyppymestarin kanssa. Vapaapudotus 35 - 45 sekuntia. Hyppymestarit huolehtivat että oppilaan vartalo on vapaapudotuksen aikana aerodynamisesti oikeassa asennossa ja auttavat avaamaan varjon 1.500 metrissä. 

Hinta: Teoriaosuus + 1 hyppy  299,00. euroa.  Seuraavat hypyt 140 euroa/hyppy.

 

Kurssille otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautumiset ja lisätietoa:

Anne-Ly Koorberg  puh. 050 550 4020  tai  anne-ly.koorberg(at)esres.fi

Lue kokonaan »